Pikkarala Frisbeegolf

Kiehtovaa frisbeegolfia 15 minuutin päässä Oulun keskustasta

Pikkarala Frisbeegolfin 10 vuoden tarina: osa 7 (vuosi 2022)

Pikkarala Frisbeegolfin virallinen toiminta käynnistyi vuoden 2015 helmikuussa, joten se on saavuttanut 10 vuoden iän. Edellisissä kirjoituksissa kuvattiin Pikkarala Frisbeegolfin vuosien 2014 – 2021 toimintaa. Pikkarala Frisbeegolfin 10 vuoden tarinan 7. osa käsittelee vuotta 2022.

Vuonna 2022 koronapandemia oli pääosin saatu hallintaan ja siten harrastustoiminta oli palautunut normaaliksi toiminnaksi. Frisbeegolfin harrastajien määrä oli edelleen selvästi suurempi kuin koronapandemiaa edeltävinä vuosina.

Kuva: lapiot talviradan jokaiselle väylälle

Talvella 2022 hankittiin talviradan kaikille tiipaikoille lumilapiot tiipaikkojen aukaisemiseksi ja tasaamiseksi lumisateen jälkeen. Ratojen roskakorit uusittiin lähes täysin hankkimalla uudet muoviset roskakorit.

Kuva: Tek-lisäysin ratakartta

Talvella 2022 Pikkaralan radoilla kaatui puita runsaan lumikuormien painosta, joten ennen kesäkautta kaatuneet/taipuneet puut katkottiin ja kuljetettiin väyliltä pois haketettaviksi. Ratojen käyttäjille tarjottiin mahdollisuutta kiertää myös kesäkaudella 27 väylän rata, kun Tek-radan lisäalueelle tehtiin 9 lisäväylää ennen kesäkuun kisajakson alkamista.

Kuva: harjoittelukori väylän #1 alussa

Pro-/Ama-radan alkuun sijoitettiin yhden korin puttauksen lämmittelypaikka.

Hiirosen rata kunnostettiin vuoden 2022 kesällä; Pikkarala Frisbeegolf tuki Hiirosen radan hankintoja yhteensä n. 5000 eurolla.

Kuva: väylän #6 porttimando

Prodigy Disc Pro tourin Oulun kilpailun järjestäjän BSC Disc Golf teamin ehdotuksesta Pro-/Ama-rata-alueelle tehtiin muutamia lisärakenteita: väylälle 6 rakennettiin porttimando, väylälle 9 tehtiin mahdolliseksi saariväylävaihtoehto, väylälle 11 rakennettiin vaihtoehtoinen tiipaikka Ama-radalle sekä 2. väylän vasemman puolen monttualueelle rakennettiin kahdet portaat.

Kuva: rata-alueen lipputangot

Parkkipaikka-alueelle hankittiin ja asennettiin lipputangot ja Pikkarala Frisbeegolfin liput sekä hankittiin lisää Pikkaralan beach flageja. Pro-/Ama-ratojen väylien korien ympärille asennettiin 10 metrin merkit.

Vuoden 2022 merkittävimmät kilpailut Pikkaralan radoilla olivat Prodigy Disc Pro tourin Oulun kilpailu kesäkuussa ja Mastereiden SM kisat heinäkuussa.

Kuva: Niklas lämmittelemässä ennen Pro tourin kisakierroksen alkamista
Kuva: Heidin aloitusheitto Pro tourin radalla (kuva SFL)

Suomen parhaat Masters-ikäiset frisbeegolfaajat kilpailivat Pikkaralan radalla, kun Oulun Frisbeeseura järjesti Mastereiden SM-kilpailut Pikkaralassa. SM-kilpailuissa olivat seuraavat miesten luokat: MP40, MP50, MP60 ja MP70. Naiset kilpailivat seuraavissa luokissa: FP40, FP50 ja FP60.

Kuva: Mastereiden SM-kilpailun MP70-sarjan kärkiryhmä Lizotte-väylällä

Vuonna 2022 Team Pikkarala Frisbeegolfin tiimipelaajia olivat Jenni Eskelinen, Teemu Holappa, Kristian Kuoksa, Jukka Tyni ja Leevi Mylly.

PureWarm Oy:n kanssa solmittiin yhteistyösopimus kahdesta harjoittelukoripaikasta: ne sijaitsevat Pro-/Ama-rata-alueen alussa ja Tek-radan aloituspaikan vieressä.

Jos harrastaja/kilpailija on kiinnostunut näkemään, kuinka Pikkaralan Pro-radalla voisi heittää birdien jokaisella väylällä, oheinen Fribakansan video voisi antaa vihjeitä ko. kierrokselle: https://www.youtube.com/watch?v=XeybZoPYtfk.

This div height required for enabling the sticky sidebar