Pikkarala Frisbeegolf

Kiehtovaa frisbeegolfia 15 minuutin päässä Oulun keskustasta

Pikkarala Frisbeegolfin 10 vuoden tarina: osa 1 (vuodet 2014 – 2015)

Pikkaralan Frisbeepuisto-osuuskunta perustettiin 10.2.2015, joten Pikkarala Frisbeegolf on virallisesti toiminut 10 vuotta. Pikkarala Frisbeegolfin toiminta ei suinkaan alkanut v. 2015 alussa, vaan jo vuonna 2014 valmisteltiin ratahankkeen käynnistämistä. Muutamilla Oulun seudun frisbeegolfaajilla oli unelma oman radan rakentamisesta: radan tulisi olla sellainen, että harrastajat voisivat itsenäisesti päättää, millaiset väylät rata-alueelle tehtäisiin ja radan tulisi olla pyhitetty yksinomaan frisbeegolfin harrastamiseen.

Kuva: mahdollisen rata-alueen tarkastelua v. 2014

Tuija ja Janne Jaako olivat havainneet, että Pikkaralassa voisi olla sopiva ja riittävän suuri maa-alue frisbeegolfradan rakentamiseen. He kysyivät muutamilta harrastuskavereiltaan kiinnostusta lähteä mukaan ratahankkeeseen. Rata-alueen omistajan Saint-Gobain Weberin Oulun tehtaan johtaja suhtautui suopeasti rata-alueen rakentamiseen Weberin soramonttualueelle. Tämän jutun kirjoittaja kävi ensimmäisen kerran katsomassa nykyistä rata-aluetta, joka oli silloin varsin siivottomassa kunnossa. Muutaman harrastajan ryhmä kiinnostui ratahankkeesta, jonka seurauksena ryhmä kävi paikan päällä hahmottelemassa rata-alueen mahdollisia väyliä. Syksyn 2014 aikana jatkettiin rata- ja väyläsuunnittelua ja selvitettiin radanrakentamisen kustannuksia sekä sen rahoittamista. Tästä vaiheesta ja radan väylien suunnitteluperiaatteista voi lukea tarkemmin Rikun kirjoituksesta täältä.

Kuva: perustajajäseniä ratahommissa kesällä 2015

Osuuskunnan perustamiskokoukseen 12.02.2015 osallistuivat Tuija ja Janne Jaako, Riku Kaajakari, Heikki Riekki, Jaakko Alatalo ja Jukka Karjalainen. Osuuskunnan perustamisen jälkeen osuuskuntaan toivottiin saatavan lisää jäseniä ja toiminnan rahoittajia. Jäseniksi liittyivät mm. tunnetut paikalliset frisbeegolfpersoonat Pasi Laukkanen ja Erno Väyrynen sekä lisäksi Oulun Frisbeeseuran tuleminen jäseneksi lisäsi merkittävästi ratahankkeen uskottavuutta. Tuija on toiminut osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2024 saakka, jonka jälkeen puheenjohtajan nuijaa on heiluttanut Heikki. Hallituksen jäseninä ovat toimineet perustajajäsenet ja Lasse Keränen.

WP_20150708_008
Kuva: Janne ja Joona tukkeja kaatamassa

Osuuskunta solmi Weberin kanssa 10 vuoden vuokrasopimuksen Pikkaralan Frisbeegolfin maa-alueesta, mutta porukan tavoitteena oli ostaa maa-alue mahdollisimman pian. Alkuvaiheen tärkein ja keskeisin tavoite oli kiinnostavien ja sopivan haasteellisten väylien ja ratojen aikaansaaminen.

WP_20150624_14_24_48_Pro
Kuva: Tuija ja Joona puunkaatohommissa

Täysin uuden radan rakentaminen oli suuri urakka ja lisäksi sen rahoittamiseen oli alkuvaiheessa täysin auki, vaikkakin rahoituksen neuvottelut olivat käynnistyneet jo vuoden 2014 loppupuolella. Ratahankkeen ensi vaiheen rahoituslähteet olivat osuuskunnan jäsenten maksamat osuusmaksut, hallituksen jäsenten antamat lainat osuuskunnalle sekä hallituksen jäsenten takaama pankkilaina.

Kuva: ratatalkoiden taukopaikalla
WP_20150811_08_13_33_Pro
Kuva: tukkien ja kuitupuiden kuskaamista

Harrastajat olivat innoissaan täysin uudesta radasta ja mielellään osallistuivat ratatalkoisiin, joita oli useita v. 2015 kesän aikana. Syyskuussa 2015 rata-alue saatiin sellaiseen kuntoon, että radat voitiin ottaa testikäyttöön. Ratojen käyttö oli ilmaista vuoden 2015 loppuun saakka.

Kuva: Mikko ja Heikki Pro-radan CI-väylän tiipaikan harjaushommissa

Ensimmäinen kilpailu radoilla järjestettiin syyskuun loppupuolella: lauantaina oli parikilpailu ja sunnuntaina yksilökisat eri sarjoissa. Ensikisan MPO-sarjan mitalikolmikko hymyilee oheisessa kuvassa.

Vuoden 2015 syystalven merkittävin rakennushanke oli parkkipaikan tekeminen, joka saatiin käyttöön marraskuussa. Ja tietenkin uudelle rata-alueelle suunniteltiin ja toteutettiin 18 väylän talvirata. Lisäksi syksyn aikana solmittiin ensimmäiset yhteistyösopimuksen yritysten ja yhteisöjen kanssa. Tällä tavalla saatiin lisärahoitusta ratojen rakentamiseen.  Oulun Seudun Leader päätti rahoittaa Pikkaralan ratahankkeen rakentamista.

Yhteistyösopimuksia solmittiin Kaleva Oy:n, Innova Europen, Powergripin, Koneurakointi Mustosen, Ratakadun ja Kaijonharjun R-kioskien, Oulun Veden ja Saint-Gobain Weberin kanssa.

Vuoden 2015 syksyllä saatiin Pro-/Ama-radat testikäyttöön ja mahdollisuuden käynnistää varsinainen kesäratojen käyttö seuraavana kesänä. Syksyn aikana suunniteltiin ja hankittiin päiväliput ja vuosikortin, mikä mahdollisti päivälippujen ja vuosikorttien käytön vuonna 2016. Lajin harrastaja Hannu Hentilä suunnitteli osuuskunnalle sen graafisen ilmeen, logon ja päivälipun ja vuosikortin.

This div height required for enabling the sticky sidebar